Neropatti pääsee temppukouluun. Parin viikon päästä osallistumme täydennysjoukkoina naksutinkoulutukseen, ihan ensimmäistä kertaa ikinä. Aika monta temppua on kuitenkin jo hallussa. Viimeisin todistus osaan-jos-haluan -oppijasta on viikonlopulta. Nautittuaan aamupalaksi hökökeksejä, lähdettiin ulos. Kiire oli kova ja menoa vähän joka suuntaan. Jäimme odottamaan kääntyvien valoja suojatien eteen. Ilmeisesti maailma ei kuitenkaan liikkunut tarpeeksi nopeasti, kun Valo ihan itse päätti ottaa ohjat käteen ja kävi kuonolla painamassa liikennevalonappia. Moderni kaupunkikoira!Eilen illalla käytiin omankokoisen kaverin kanssa ulkona. Ja etenkin omanvauhtisen! Harvassa on ne hetket, jolloin kamera jää kotiin ja tallennettavaa olisi koko muistikortillinen. No, olihan onneksi jo pimeää, joten ruudulle olisi jäänyt vain vauhtiraitoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti