Niin ulkoasussa (taas) kuin myös kotona! Valo sai nimittäin oman nahkasohvan. Oikeastaan kyse on mustasta käsinojattomasta nojatuolista, joka saattaa kuulostaa epäilyttävältä, mutta tässä on tyyliä! Ruskea tai konjakinpunainen olisi ollut täydellinen "sikarituoli", mutta viisi euroa oli niin lyömätön hinta, että istahdin tuolille pitämään laidoista kiinni samalla, kun paikalle haettiin nokkakärry. Vieressä oli myös uskomattoman upea korkea, valkoinen, lasiovellinen kaappi, jossa oli "varattu"-lappu. En ollut ainoa, joka tunsi tulleensa paikalle liian myöhään (tosin en esittänyt pettymystäni yhtä suureen ääneen) ja tämä 30e ihanuus on luultavasti jo uudessa kodissaan, nyyh. Mutta nojatuoli on sentään jo lyömättömässä suosiossa. Ainoastaan pohjarungossa on pienen pieni reikä, mutta se on paikattavissa eikä nykyiselläänkään näy minnekään. Kerrankin löytöjä! Illaksi valmistunee vadelmamuffinsseja ja edessä on vielä retki jäälle.

Tänään on taas kylmä, mutta nämä kuvat muistuttavat siitä, että aurinko näkyy jo säännöllisesti.
Nenälle on nyt paljon hommia. Lenkkipoluilla on poikkeuksellisen paljon hyviä (tyttö-)hajuja ja kuono nostaa yleensä koko koiran ylös tutkaamaan lähitienoita (ja tunkee yleensä väkisin linssin eteen). Tassut ovat puolestaan joutuneet testivälineiksi, kun koneet on viritetty ompelemaan tossuja viluisemmillekin kavereille. Ompelukset jatkuvat ja ideariihi on tuottanut muitakin ideoita, joita yritän toteuttaa tässä pikkuhiljaa esittelykelposiksi.