23. lokakuuta 2008
21. lokakuuta 2008
Hevosraiteilla kameran kanssa
Ohiraiteille menee niin että paukkuu, mutta väliäkö kovastikaan :) Selailin otettuja kuvia ja haaveilen Kamerasta. Kaivoin filmijärkkärinkin laukustaan ja sihtailin sillä tyhjää. Tuntui kotoisalta, vaikka hieman isolta kaikkien pokkaritsuumailujen jälkeen. Muutama palkkapäivä saa vilahtaa ohi, että semmoinen onnistuu, mutta onpahan aikaa tehdä harkittu päätös. Niissä mä olen hyvä. (Kun joskus päättäisi jotain..)
Kamera olisi hyvä olla mun suht pieniin käsiini sopiva. Ehdottomasti mahdollisuus käsintarkennukseen sekä todellista sarjatulitusta (filmijärkkärillä kuvaisi ehkä kävelevää norsua). Myös etsimestä on mukava nähdä reaaliaikainen tapahtuma ja automaattitarkennuksen olisi hyödyllistä seurata kohdettaan myös syvyyssuunnassa. Näitä kuvatessa tuli gigan muistikortilleni ähky (oli siellä jo alkupalojakin), kun kuvattava keksikin, ettei aidan vieressä ole mukava juosta.
Lisäksi mä olen kovin laiska rajaamaan kuvia myöhemmin koneella. Tsuumiobjektiivilla se onnistuu mun ominaisuuksilla paremmin kuin kuusinappulalla säätäminen. Ja sitten voisi myös olla se ikuinen auringonpaiste ja täydelliset valaistusolosuhteet, k'tooos.
19. lokakuuta 2008
18. lokakuuta 2008
Suht kiireistä
26. syyskuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









