Tänään ainakin vielä paistoi aurinko, joten iihan vielä en aio suostua syksyyn. Puikoilla kyllä valmistuu vauhdilla (ensimmäinen ikinä) kolmiohuivi, pipo ja villasukat. Valolle viime syksynä leikatut takkikankaat ovat kaapissa. Hyvä, etteivät valmistuneet ajoissa, sillä viimetalvinen takki on aavistuksen liian pieni. Pret-à-porter -kuvia sitten, kunhan talvikaulurit ja -pipot valmistuvat.
Riekkumisen syvin tarkoitus oli irrotella seuraavan päivän juoksutreenejä varten. Kaverin ilme on kyllä kysyvä, mitähän tässä vielä tapahtuu ja minne Toi on menossa.
Ketään ei sattunut, vaikka ilme on mikä on :) Pienen Mustan yllätys peltoon maastoutuneelle salukille oli täydellinen.
Vinttikoirien kuvaamisessa kohtaa yleensä ylläolevan tilanteen. Uljasta ja esteettistä patsastelua, kunnes pimahtaa ja korvat littaan, kieli poskelle ja TÄYSILLÄ eteenpäin. Tai ainakin näin meillä.
Ruohoa syödessä hammas jäi nolosti näkyviin.
Juoksuharjoitukset sujuivat hyvin, eivät ihan täydellisesti :) Ensimmäisessä maastovedon kaveriversiossa itse kaveri päihitti vieheen jahtaamisen. Palaamma radalle, siihen tuolla tuntuu olevan jopa lupaavaa vauhtia ja juoksutekniikkaa. Sooloharjoittelu sujuu lähes kuin oppikirjasta luettuna, mutta "kyllä se kotona" -vaihe harjoitellaan ensin pois ja sitten vasta koejuoksuihin. Villeimmät riepottelut säilytettiin tällä kertaa junalaiturille tassupyyhkeen kuolemaksi ja kotona Turkoosille Mustekalalle. (Ja ne muutama nappiotos kamerasta on säästetty salukikerhon valokuvauskilpailuun, jonka lopputuotos on Salukikalenteri 2010.)
Tänään ainakin vielä paistoi aurinko, joten iihan vielä en aio suostua syksyyn. Puikoilla kyllä valmistuu vauhdilla (ensimmäinen ikinä) kolmiohuivi, pipo ja villasukat. Valolle viime syksynä leikatut takkikankaat ovat kaapissa. Hyvä, etteivät valmistuneet ajoissa, sillä viimetalvinen takki on aavistuksen liian pieni. Pret-à-porter -kuvia sitten, kunhan talvikaulurit ja -pipot valmistuvat.
Riekkumisen syvin tarkoitus oli irrotella seuraavan päivän juoksutreenejä varten. Kaverin ilme on kyllä kysyvä, mitähän tässä vielä tapahtuu ja minne Toi on menossa.
Ketään ei sattunut, vaikka ilme on mikä on :) Pienen Mustan yllätys peltoon maastoutuneelle salukille oli täydellinen.
Vinttikoirien kuvaamisessa kohtaa yleensä ylläolevan tilanteen. Uljasta ja esteettistä patsastelua, kunnes pimahtaa ja korvat littaan, kieli poskelle ja TÄYSILLÄ eteenpäin. Tai ainakin näin meillä.
Ruohoa syödessä hammas jäi nolosti näkyviin.
Juoksuharjoitukset sujuivat hyvin, eivät ihan täydellisesti :) Ensimmäisessä maastovedon kaveriversiossa itse kaveri päihitti vieheen jahtaamisen. Palaamma radalle, siihen tuolla tuntuu olevan jopa lupaavaa vauhtia ja juoksutekniikkaa. Sooloharjoittelu sujuu lähes kuin oppikirjasta luettuna, mutta "kyllä se kotona" -vaihe harjoitellaan ensin pois ja sitten vasta koejuoksuihin. Villeimmät riepottelut säilytettiin tällä kertaa junalaiturille tassupyyhkeen kuolemaksi ja kotona Turkoosille Mustekalalle. (Ja ne muutama nappiotos kamerasta on säästetty salukikerhon valokuvauskilpailuun, jonka lopputuotos on Salukikalenteri 2010.)
