23. joulukuuta 2009
20. joulukuuta 2009
28. marraskuuta 2009
Näillä mennään
Terveisin Ditchwater Val'. Kuraa, kuraa. Setterienergia suuntautuu ensimmäisen viiden minuutin kuluessa kuraojaan ja saluki yritää urheana perässä. Onneksi se varoo hipiäänsä sen verran, että uskaltaa päästää takaisin (suojattuun) autoon. Lähes ainoa valkoiseksi jäänyt alue löytyi sentään heijastinliivin alta. Ulkoiluttajatkin pureskelivat hiekkaa ja pyyhkivät roiskeita naamalta. Lunta odotellessa on pikkuvalot jo ripustettu ovien ylle.
Synkkien ja myrskyisten iltojen unohtamiseen elokuvaraati suosittelee Tähtisumua.
7. marraskuuta 2009
Iloiset koirat metsässä



Kamera seurasi mukana, kun lähdettiin aamupäivälenkille metsään. Hangen perusteella olimmekin päivän ensimmäiset ulkoilijat. Puista tippui vettä päälle ja oli kovin märkää, mutta kumisaappaat sentään turvasivat menoa jonkinverran. Pojat juoksivat vauhdilla ja tekivät mahtavia zen-loikkia melkein pysähtyen ilmalentoon ja välillä joivat lätäköistä. Hurjasta maastosta selvittiin kodin lämpöön ja pian lähdetään odotettuja vieraita junalle vastaan.
1. marraskuuta 2009
Korvapuusteja ja koirapuistoa
Kuten vuosi sitten, myös tänään tuoksui pulla. Kestitsimme myös vieraita, jotka vietiin kaupungin koiramaisimpaan turistikohteeseen, koirapuistoon!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





