Jo muutaman lenkin aikana on koirien turkeille tipahdellut lunta ja tassujenkin kuivaamisen on voinut jättää seuraavaan kertaan. Armel ei ole vielä päässyt möyryämään lumihankeen, mutta vesipedosta ja suohirviöstä varmasti kuoriutuu myös pieni lumimies.

Valo Ylivalkoinen on kuin luotu huurteisia syysheiniä vasten.

Auringonlaskussa on aina jotain ikuistettavaa.

Vaikka aivan pian jo se seitsemäskin kuukausi on jo kulunut. Pieni villapöksy ei enää varsinaisesti ole kovin pieni, mutta mielessä on silti pentujen jutut. Armel on edelleen isänsä poika ja rakastaa mutaa, juoksemista ja ruokaa. Ja vettä ja kalliokiipeilyä.

Blogihiljaisuus päättyy, sillä kaikki hännät ja tassut on saatu vihdoin onnellisesti uuteen kotiin ja uuteen kaupunkiin. Monen pettymyksen jälkeen kävi niinkuin hiljaa toivoinkin, parempaa ei olisi voinut toivoa. Läheinen koirapuistokin on jo käyty toteamassa hyväksytyksi ja kohtuulliset lenkkimaastotkin lähtevät kilometrin päästä kotiovesta. Opiskelu on mielenkiintoista ja sitähän tässä vielä on hienoinen tovi edessä.