My name is Armel, just Armel

Pieni elonmerkki blogiin näin yhden kuvan myötä. Armel poseeraa reippaana "1 vuotta ja risat"-rokotusten jälkimainingeissa. Viilenevät aamut sopivat meille täydellisesti, vaikka Armel saisi kyllä luopua tuosta välikausitakistaan ennen oikeaa syksyä. Hurmaustehoja se ei onneksi vähennä. Testattiin tänään muutamaan turistiin, joiden luokse Armel vain päättäväisesti veti ja pysähtyi eteen ihasteltavaksi. Melkoista itseluottamusta! Mutta jatkamme furminaattorilla. Toivottavasti myös Armel välttelee setteritrimmiä ja Kouvolan näyttelyssä kauneusharjoittelu kantaa hedelmää.

Heinäkuussa

Tuli aika vaihtaa tietokonetta ja voi kuinka monta kuvaa jäikään sen syövereihin. Jahka aikaa löytyy, niin eiköhän nekin vielä kaiveta esiin. Mutta kaikenlaisia askareita on tullut silti tehtyä. On käyty viehetreeneissä ja onneksi meno näyttää siltä, että ainakin jotain on saatu aikaiseksi. Tämän kuun alussa oltiin kannustamassa Valon puoliveli Kalifia salukikerhon maastomestariksi (joka myös voitti  kyseisen tittelin ensikisassaan) ja rasti seinään - sekä Valo että Armel ovat käyneet järvessä niin syvällä, että voi jo melkein puhua uimisesta! Siis kaikenkaikkiaan merkittävä heinäkuu. Mökkielämän ja punkki-invaasion jälkeen suunnataan taas oikealle radalle ja tiivistetään loppukesän suunnitelmia. Armel joutunee myös pyörähtämään parissa näyttelyssä, kun on erehtynyt muutaman kerran match show'ssa esiintymään edukseen. Mutta manttelien kursiminen seuraaviin talvimaastoihin alkakoon!

Valon syntymäpäiväjuhlat

Valon 4-vuotissyntymäpäiviä vietettiin jo aattona parhaiden kavereiden joukolla. Sankari ei ui, mutta sukeltajasetteri ja mediheli pyörivät minkä ehtivät. Armelille kävi pieni virhearvio kiitoradan jalkamerkeissä ja se muistuttaa hieman Scaria mustine hapsuineen. Onneksi lähti vain karvaa, mutta nyt kaikki itsestään (Armel sanoo "vahingossa") lyhentyneet hapsut ja villin elämän merkit ovat sillä puolella, jota huominen erkkarituomari saa ihastella. Myös Valo haluaa ylpeänä kertoa saamastaan kullasta, pronssista ja kunniasta! Piipahdettiin itse syntymäpäivänä match show'ssa ja Valo lähes hukkui kehuihin upean mahtavasta lihaskunnostaan ja hyvästä luustosta. Mieltä lämmittää, kun tuomarilla on myös ihan viralliset salukituomaroitsijan luvat.
 

Isänsä poikana Armel rakastaa mutaa. Kuvan jälkeen poika pyörähti samassa kohtaa vielä pariin kertaan ja lopulta oli pakko laittaa koira ammeeseen. Match show -debyyttikin sujui odotettua paremmin. Oman vuoromme aikana tuli lunta taivaan täydeltä ja tuuli kuljetti pienen vinttikoiran jalkoihin kaikkea paperista puunlehtiin. Armel osoitti kuitenkin rautaista keskittymiskykyä ja lopulta muutaman ilohepulin jälkeen sijoitumme sinisten neljänsiksi. Olin kieltämättä ylpeä suorituksesta, päihitimme sentään viisi muuta koirakkoa ensiyrityksellä. 


Myöhemmin ulkoillessa jouduimme hyvin erikoiseen tilanteeseen, johon kuului kahden salukin raahaaminen väkisin pois vainoavan vauvaoravan ulottuvilta. Pieni ja aluksi ujo pikkuorava lähti Valon hampaista huolimatta juoksemaan perään, ilmeen suorastaan huutaessa "äitii<3". Kieltämättä Armelin puuhka ja innostus käpyjen kantamiseen on saattanut harhauttaa viatonta luontokappaletta. Juuri kun oravan kohtalo alkoi vaikuttaa sinetöidyiltä, vastaan tuli kaksi nuorta miestä pizzalaatikoiden kanssa, joille sain naurun ja pienen hätääntymisen lomassa huudettua, että pysäyttävät meitä seuraavan oravan. Tilanne päättyi onnellisesti, vaikken naurulta pystynytkään kiittämään pelastajia.