12. lokakuuta 2011

9. lokakuuta 2011

16. syyskuuta 2011

Kaunis, sumuinen aamupäivälenkki päättyi kaatosateeseen. Joistain salukeista poiketen Armel rakastaa sadetta. Juoksuvilli ovat sitä todennäköisempi mitä kovemmin sataa. Viimeisimmät rataharjoitukset sujuivat mainiosti, nekin sateessa. Armelilla on nyt myös oma koppa odottamassa istuvampaa muotoa, kokoa on riittämiin, aina 9 3/4 edestä. Myös Valkoinen salama päätti näyttää omalla kierroksellaan kuinka saluki juoksee. 350m taittui vakavasti otettavan käsiajanottajan mukaan sekunneissa 25,14. Tai näin muistelen sadasosista. Rata oli märkä, raskas ja sillä oli pingottu useampi harjoitus ennen meitä, joten ihan sukkelastihan se kulki.

4. syyskuuta 2011

3. syyskuuta 2011

Neljätoista

Suvun vanhimmat ovat jo neljäntoista. Kolme sukupolvea salukeja kokoontui paikalle ja juhlallista sukukuvaakin yritettiin, muttei saatu. Blogger innostui järjestelemään kuvia oman tahtonsa mukaan, joten tällainen kavalkadi tällä kertaa.