Katuspektaakkelien aika koitti taas. Isot vesilätäköt joko kierretään, tai niiden yli hypätään mahdollisimman näyttävästi. Yleensä se kerää katseita, joten onkin hyvä, että ompelukoneesta tuli uusi sadetakki. Virallisten katalogikuvien ottaminen ei oikein onnistunut, koska takki pääsi heti käyttöön, vesisateeseen. Kuvassa Valo tahtoisi esimerkiksi pyörävarastoon.
Näyttää jo keväältä! Ulkona nyt ei ihan vielä, mutta kohta se taas alkaa, loskassa rämpiminen. Valo vietti viikon aurinkolomaillen mökillä. Tekemistä löytyi mm. pilkkimisen ja moottorikelkkojen jahtaamisen muodossa. Arki astuu taas kuvioihin, mutta sitäkin varten on jo juonia.