Kuvia kesäkuulta. Vaaleat hapsukorvat ovat hekin sukua.
7. toukokuuta 2013
17. huhtikuuta 2013
Ja sitten keväisempiin kuviin!
Pieni hunajakettu täytti marraskuun lopussa kolme vuotta. Viime viikonlopun match showssa huomattavasti kärsivällisemmäksi muuttunut punasaluki vain huokaili grillimakkaroiden tuoksua ja meidät käteltiin ulos vasta best in show -kehän sijalta viisi. Voi, se rutiinin puute! Myös Valo sai osansa poseerauskuvien päivänä.
24. maaliskuuta 2013
Hännättömiä kuvia, mutta pitäähän blogia aina välillä päivittää.