Jäniksenä kyydissä

Valo pääsi jäniksenä kyytiin reissulle, johon oli kaniini haudattuna. Viimeisen kuvan myötä paljastunee reissun syvin tarkoitus. Määränpäässä oli jos jonkinlaista vipeltäjää. Jos joku sattuu tunnistamaan mustan painajaislinnun, niin paljastakoot lajin kommenteissa. Aika hurja ilmestys.

Toisaalla perheessä on kanivahvistukset taas paikoillaan. Pieni tyttö Tara hurmasi jo kotimatkalla ja päätti samalla 15 vuoden haaveilun ihka aidosta angorakanista.

Temppumaakari

Neropatti pääsee temppukouluun. Parin viikon päästä osallistumme täydennysjoukkoina naksutinkoulutukseen, ihan ensimmäistä kertaa ikinä. Aika monta temppua on kuitenkin jo hallussa. Viimeisin todistus osaan-jos-haluan -oppijasta on viikonlopulta. Nautittuaan aamupalaksi hökökeksejä, lähdettiin ulos. Kiire oli kova ja menoa vähän joka suuntaan. Jäimme odottamaan kääntyvien valoja suojatien eteen. Ilmeisesti maailma ei kuitenkaan liikkunut tarpeeksi nopeasti, kun Valo ihan itse päätti ottaa ohjat käteen ja kävi kuonolla painamassa liikennevalonappia. Moderni kaupunkikoira!

Eilen illalla käytiin omankokoisen kaverin kanssa ulkona. Ja etenkin omanvauhtisen! Harvassa on ne hetket, jolloin kamera jää kotiin ja tallennettavaa olisi koko muistikortillinen. No, olihan onneksi jo pimeää, joten ruudulle olisi jäänyt vain vauhtiraitoja.

Tervehdys syksylle

Tänään ainakin vielä paistoi aurinko, joten iihan vielä en aio suostua syksyyn. Puikoilla kyllä valmistuu vauhdilla (ensimmäinen ikinä) kolmiohuivi, pipo ja villasukat. Valolle viime syksynä leikatut takkikankaat ovat kaapissa. Hyvä, etteivät valmistuneet ajoissa, sillä viimetalvinen takki on aavistuksen liian pieni. Pret-à-porter -kuvia sitten, kunhan talvikaulurit ja -pipot valmistuvat.

Riekkumisen syvin tarkoitus oli irrotella seuraavan päivän juoksutreenejä varten. Kaverin ilme on kyllä kysyvä, mitähän tässä vielä tapahtuu ja minne Toi on menossa.

Ketään ei sattunut, vaikka ilme on mikä on :) Pienen Mustan yllätys peltoon maastoutuneelle salukille oli täydellinen.


Vinttikoirien kuvaamisessa kohtaa yleensä ylläolevan tilanteen. Uljasta ja esteettistä patsastelua, kunnes pimahtaa ja korvat littaan, kieli poskelle ja TÄYSILLÄ eteenpäin. Tai ainakin näin meillä.

Ruohoa syödessä hammas jäi nolosti näkyviin.



Juoksuharjoitukset sujuivat hyvin, eivät ihan täydellisesti :) Ensimmäisessä maastovedon kaveriversiossa itse kaveri päihitti vieheen jahtaamisen. Palaamma radalle, siihen tuolla tuntuu olevan jopa lupaavaa vauhtia ja juoksutekniikkaa. Sooloharjoittelu sujuu lähes kuin oppikirjasta luettuna, mutta "kyllä se kotona" -vaihe harjoitellaan ensin pois ja sitten vasta koejuoksuihin. Villeimmät riepottelut säilytettiin tällä kertaa junalaiturille tassupyyhkeen kuolemaksi ja kotona Turkoosille Mustekalalle. (Ja ne muutama nappiotos kamerasta on säästetty salukikerhon valokuvauskilpailuun, jonka lopputuotos on Salukikalenteri 2010.)

Ja suuri päivä

Aamu koitti pilvisenä eli täydellisenä näyttelysäänä. Omaan, avoimien urosten, kehään oli ilmoitettu 11 komeaa esiintyjää ja ilmeisesti Valo päätti luottaa poikamaiseen charmikkuuteensa ja esiinnyimme vauhdikkaan vallattomasti. Saimme tuomarilta kuitenkin hyvän arvostelun ja kehuja. Muutaman vuoden kasvamisella muuttunee nauhankin väri lämpimämpään, mutta päivä oli varsinainen menestys.


Uusi ja ikioma näyttelyhihna pääsi tositoimiin ja oli juuri sopivan mittainen.

Kehän laidalla oli hulmuavia hapsuja, kivoja kavereita ja kauempaa katseltuja kollegoja.

Kenraali-iltamat

Lauantai-iltana humputeltiin varastoon seuraavaa päivää varten. Kehää varten näyttelytähti harjoitteli ympyrällä juoksemista, vauhti vaan oli jotain muuta handlerin perässä pysymistä ajatellen. Shampookuuraus vielä rymyämisen päätteeksi ja hyvä iltaruoka olivat päivän viimeiset toimet.